fbpx
aloita liikunta nollasta näillä vinkeillä

Liikunnan aloittaminen nollasta

Onko sinulla haaveena parantaa hyvinvointiasi liikkumisen kautta? Mutta kynnys aloittaa ja lähteä liikkeelle on liian suuri? Tuntuuko, että ensin pitäisi laihtua, kiinteytyä, hankkia paremmat vaatteet, opetella salikulttuuri, löytää aikaa neljä kertaa viikossa, opetella syömään oikein ja sata muuta asiaa, joiden jälkeen säännöllisen liikunnan voisi aloittaa?

Odottaminen vie kuitenkin liikunnan tuomat hyödyt, ilon ja onnistumisen riemun koko ajan kauemmaksi. Ei ole mitään syytä jäädä odottamaan jotain tapahtuvaksi, sillä voit aloittaa liikunnan — treenaamisen — nyt heti! Juuri sillä keholla, juuri niillä peloilla ja epävarmuuksilla ja juuri niillä varusteilla joita sinulla on NYT.

Liikkuminen on meidän kaikkien oikeus

Liikkuminen ei tule meille kaikille luonnostaan. Syitä voi olla monia. Voi olla, ettet koe kehosi nykytilan olevan oikeanlainen liikuntaa varten. Voi olla, että sinulla on negatiivisia kokemuksia menneisyydessäsi liikkumiseen liittyen. Et ehkä ole ikinä kokenut liikunnan parissa positiivisia tunteita, et kehossasi etkä mielessäsi.

Kynnys lähteä liikkumaan voi olla todella suuri. Siihen voi liittyä pelkoja omasta jaksamisesta, ympäristön arvostelusta, tietämättömyydestä tai epäonnistumisesta.

Tämä on täysin ymmärrettävää nykymaailmassa, jossa olemme suoritus- ja tavoitekeskeisiä jokaisella elämänalueella. Mutta liikunnan ei tarvitse olla kumpaakaan näistä, eikä mitään muutakaan, mikä tuottaa sinulle negatiivisia tunteita. Liikunta on parhaimmillaan hyvän olon lähde, hyvän mielen lähde. Liikunta on itsensä toteuttamista, itseensä tutustumista, omien rajojen hakemista ja ylittämistä. Ja huonoimmillaankin liikunta auttaa sinua voimaan paremmin sekä henkisesti että fyysisesti.

Kaikki keinot liikuntakynnyksen madaltamiseksi ovat sallittuja.

Kaikilla meillä on yhtäläinen oikeus liikuntaan. Kuntosalit ja lenkkipolut eivät ole tarkoitettu vain JO hyväkuntoisille, vaan ne ovat tarkoitettu myös meille, joiden koko ja suoritustaso eivät mahdu stereotyyppiseen sapluunaan liikunnan harrastajista. Liikunta on kaikkien oikeus, ja lähtötaso sekä tavoitteet ovat kaikilla yksilöllisiä.

Miten uskaltaisin lähteä liikkeelle?

Lähde pienin askelin. Lähde niin, että sinun on turvallista olla joka tavalla. Heti ensimmäisenä ei tarvitse syöksyä salille vaan käydä läpi, mitä SINÄ tavoittelet liikunnalla. Voimme käydä yhdessä läpi ne peikot ja asiat, jotka tuottavat ahdistusta. Niiden kanssahan sinä liikut, ainakin alussa, niin miksipä ei ottaa niitä esiin! Tutustutaan tiloihin ja eri liikuntamuotoihin, ja mietitään, mitkä ovat ne jutut, jotka tuntuvat sinusta turvallisilta. Ja mietitään myös, mikä määrä ajallisesti on sinulle hyvä tapa aloittaa.

Voi olla, että ensimmäisillä kerroilla vain fiilistellään, kokeillaan, testaillaan ja jutellaan. Kun uskallus ja mielenkiinto lisääntyvät, siirrymme eteenpäin. Ja kun pääsemme alkuun, on minun tehtäväni viedä sinua turvallisesti kohti tavoitettasi. On myös tehtäväni viedä sinua välillä epämukavuusalueen ulkopuolelle, luoda uskoa itseesi, kannustaa, patistaa ja juhlia kanssasi, löytää sinusta uutta voimaa henkisesti ja fyysisesti.

Liikunnan aloittaminen voi olla uusi, jännittävä ja antoisa vaihe elämässäsi

Treenin sisältö voi olla juuri sellainen, joka sopii sinulle. Monipuolisella kuntosalilla voi tehdä mitä tahansa voimaharjoittelusta kuntosalilaitteisiin. Mutta yhtä lailla treenit voivat koostua leikkimielisestä kisailusta, liikkuvuuden lisäämisestä, haasteista, naurusta ja ilosta. Treenin ei todellakaan tarvitse olla puhisemista ja ähkimistä, se voi olla hauskaa, jopa naurettavaa. Ja edelleen yhtä tehokasta, yhtä lailla oikeaa treeniä kuin mikä muu tahansa.

Liikunnan aloittamisen tavoite voi olla monenlainen. Toisille se on selkeä voiman lisäys tai kunnon kohotus: tietty kilo- tai sekuntimäärä. Tavoite voi olla myös henkinen, terveydellinen tai mielen tavoite. Sata kiloa penkistä ja salivaatteiden pukeminen päälle ja salille saapuminen ovat molemmat yhtä tärkeitä tavoitteita. Ja tavoite usein myös muuttuu harjoittelun aikana, nälkä kasvaa syödessä!

Kun liikuntakipinä iskee

Saadessasi onnen ja onnistumisen tunteita harjoittelusta, otamme ne vakaasti talteen. Jokainen ylimääräinen sekunti, jokainen suoritus, jota et kuvitellut tekeväsi, jokainen jousto, jokainen kyykky ja varsinkin jokainen voitonriemuinen tunne viedään talteen. Ne kasvattavat itsetuntoasi, opettavat sinulle jotain sinusta, kannustavat sinua eteenpäin sekä harjoittelussa että elämässäsi.

Onnea ja iloa voi saada liikunnasta hyvin monella tavalla.

Fyysisesti se voi olla:

  • arkijaksamisen lisääntyminen
  • sohvalta kepeämmin ylös nouseminen
  • rauhallisempi hengitys
  • kivuttomampi alaselkä
  • voimien lisääntyminen arkiaskareissa
  • tai vaikka ketteryys lasten tai lastenlasten kanssa leikkiessä

Henkisesti se voi olla:

  • itsevarmuuden lisääntymistä
  • tutustumista omaan kehoon
  • omien kykyjen ja uskalluksen lisääntymistä
  • itsetunnon kohoamista
  • omien rajojen rikkomista
  • itserakkauden lisääntymistä
  • onnistumisen tunteen saavuttamista
  • pelkojen karkottamista
  • ja iloa omasta kehosta

Olen itse löytänyt liikunnasta paljon enemmän kuin ikinä osasin odottaakaan. Lähdin liikkumaan terveydellisistä syistä, mutta matkalla löysin itsetuntoni, rakkauden omaa kehoani kohtaan, itsevarmuuteni, uskalluksen tehdä asioita, uskalluksen kokeilla uutta, epäonnistua ja kasvaa. Liikunnasta saan energiaa päivittäiseen elämääni, se kantaa minut henkisesti vaikeiden paikkojen yli ja antaa minulle mahdollisuuden kehittyä. Liikunnalla hoidan stressiäni, terveyttäni ja sosiaalisia suhteitani. Huomaan henkisessä hyvinvoinnissani nopeastikin, jos liikunta jää väliin.

Aloita liikkuminen nyt! Se on sinun oikeutesi, sinun lahjasi itsellesi! Jokainen meistä saa liikkua juuri nykyisellä kehollaan, minkään ei tarvitse muuttua siksi, että olisit tervetullut treenaamaan!

Valmentaja Jenni Niutanen

Kirjoittaja on OP Center Lahden valmentaja Jenni Niutanen, jolla on kokemusta liikunnan ensiaskeleista sekä henkilökohtaisesti että ammatillisella tasolla. Voit lähettää Jennille viestin alla olevalla lomakkeella.

Lisää numero, jos haluat yhteydenotot puhelimitse.





Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.